Makasin päiväkirurgian sängyllä, nukahdin. Edellisen yön olin taas valvonut, luomet olivat raskaat.
Lääkäri, ehkä kirurgi (jälleen mies) tervehti, kertoi toimenpiteestä ja paikallisti tussilla ranteesta paikan, josta pinteet avattasiin. Ei mitään riskitekijäitä, hermo on niin paksu, ettei sitä voi vaurioitaa.
Unisena vastailin ja toivoin leikkauksen alkava välittömästi. Kun haaveilin kevyestä unesta operaation aikana, kuulin lääkärin kysyvän antibioottiallergiasta. No. eihän minulla sellaista ollut, just nytkin on menossa kova kuuri, kun oli vähän veremyrkytys. Huomasin, että lääkäri terästi katsettaan ja alkoi lukea papereitani tarkemmin. Ei hän uskaltanut leikata, liian iso riski saada taas tulehdus.
Kun kerran olin leikkaussalien lähellä pyysin tarkistamaan ompeleet neloskatetrista. Kaksi tyttöä hakivat minut toimenpidehuoneeseen, mutta mitään ei voitu tehdä ilman hoitajaa. Lopulta uudet ompeleet kiinnitettiin puutuneeseen kaulaan ja katetrin asentoa muutettiin hieman pois poskeni päältä.
Kolmannen vuosikurssin opiskelijat oppivat parhaiten oikeissa töissä, mutta pitääkö minun olla se kenellä harjoitellaan?
Päiväkirurgian ihana hoitaja tarjoili aamukahvia ja yhdeksältä olin valmis menemään dialyysiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentoi aina, jos sait ajatuksia tekstistäni.
Niistä olen KIITOLLINEN!