Helenalta terveisiä

Lääkehoidonpäivät ensi keväänä. Aikoivat julkaista blogin ennen kuin päivät ovat. Mietin, että voisin linkittää blogin tähän blogiini, kun kerta Helena ehdotti minua kirjoittajaksi. Ni eihän se ollutkaan perinteinen blogi, vaan, itsekukin kirjoittaa oman tarinansa ja ne julkaistaa blogissa, yksi kirjoittaja kerran.

Minäpä laitan tähän oman tarinani.

Miksi tuo opettaja vaan puhuu ja puhuu kasvien vesitaloudesta? Kuinka juuristo ottaa ravinteita ja vettä maaperästä, lehdet nousevat pystyyn ja kääntyvät kohti aurinkoa. Puhe jatkuu, en kuule enää muuta kuin vesitalous, vesijohto, vesi,…Mulla on jano!

Tuo oppitunti oli lukioaikaan, muistan, että janotti ihan tolkuttomasti, suun limakalvot olivat rutikuivat ja kuvittelin, että pääsisin kylmän, raikkaan vesilähteen luokse. Joisin kannutolkulla vettä, näin muuten yöisin teinkin. Tuon koulupäivän jälkeen mentiin lähikaupunkiin lääkäriin, koska äiti oli epäillyt minulla olevan diabeteksen. Sokeri mitattiin kahdeksaantoista ja siltä istumalta jouduin sairaalaan. Paluuta entiseen ei enää ollut, tarvitsen insuliinia koko loppu elämäni.

Sairaalasta päästyäni, olin reipas, menin kouluun ja jatkoin suunnittelua Abi-juhliin ja lukemista kirjoituksiin. Insuliinia pistin kaksi kertaa päivässä, aamuisin noin 20 ja iltaisin noin 10 yksikköä. Sokeria elimistöstä mittasin pissaliuskoilla. Mitä sitten, jos luiska olikin värjäytynyt, osoittaen korkeita sokereita? Eipä paljon mitään kansalainen voinut tehdä, ainoat keinot olivat liikunnan lisääminen ja syömisen vähentäminen.   Aika umpimähkäistä. Pikainsuliinia ei ollut vielä keksitty, tai sitä ei ainakaan saanut vielä Suomesta.

Koko nuoruuden ajan HBa1-mittaukset näyttivät kymppiä tai lähellä sitä. Sen lisäksi, että munuaiset rasittuivat sokerista, myös raskaus (vuonna 1999) oli niin rasittava, että jo ensimmäisessä virtsassa proteiinit olivat koholla.  Kaikissa labrakokeissa ja virtsankeräyksessä valkuaisaineet ilmoittivat olemassaolonsa, aina enemmän kuin edellisellä kerralla.

Asuin Kuusamossa, opiskelin tradenomiksi, erityisopettajaksi ja suoritin maisterin tutkinnon, hoidin pientä, kasvavaa poikaa, kävin töissä ja puitteet elämälle olivat kohtuulliset. Avioliittooni ja omaan fyysiseen olooni en ollut tyytyväinen. Olin kyllästynyt, väsynyt, lihava, ja turvoksissa. Mieheni jäätyä eläkkeelle, hän halusi muuttaa maalle ja tehdä tiettömäntien päässä olevasta mökistämme vakituisen kodin. Minulle mökkimaisema oli ahdistava ja pimeä, ei naapureita eikä katuvaloja, ei asfalttitietä. Hain työpaikkaa Kajaanista ja sain.

Uusi työ, ero, muutto Kajaaniin ja asiantunteva lääkäri, pelasti minut elämään. Lääkäri ehdotti Diabeteskeskuksen kuntoutusta minulle. Munuaissairaille tarkoitettu kuntoutus ei mielestäni koskenut minua, mutta diabeteskeskuksen lääkäri ilmoitti ykskantaan sen koskevan juuri minua. Tuo kuntoutus antoi minulle vielä muutaman lisävuoden ilman dialyysiä, vaikka siihen lopulta päädyin kaksi vuotta sitten.

Nyt käyn kolme kertaa viikossa dialyysissä, iltapäivisin ja parina päivänä käyn töissä. .  Poikani on viisitoista vuotta, on ihanan reipas ja miesystäväni asuu nyt meillä. Ajan pyörällä töihin ja käyn salilla voimistamassa reisilihaksia, koska polvissa on nivelrikki. Olen onnekas, että ehdin juuri ennen dialyysia valmistua opintojen ohjaajaksi. Ohjaajan työssä en ole sidottu luokkahuoneopetukseen ja tarkkoihin aikatauluihin ja kuitenkin saan olla nuorten kanssa.  Olen myös kokemuskouluttaja ja kerron omasta sairauskokemuksistani hoitoalan opiskelijoille-

Olen puhunut omalle diabeteshoitajalleni, että voisin kertoa nuorille diabeetikoille itsestäni ja lisäsairauksien uhkista. Toivon, että kenenkään ei tarvitsisi kokea munuaisten rappeutumista, sokeutumista tai jalka-amputaatioita, ei hermokipuja ja tuskia, hidasta kuolemaa. Nyt tilanne on ihan toinen kuin nuoruudessani, itsekuri, lääkkeiden käyttö ja seuranta ovat ehdottoman tärkeitä diabeteksen hoidossa. Nykyään, näin voin väittää, diabeetikon elinmuutokset tulevat vain välinpitämättömyydestä ja korkeista sokereista. Hyvän lääkehoidon ja omaseurannan ansiosta monet diabeetikot elävät paremmin ja terveempinä pitempään.