Kahvihetki dialyysissa tänään piristi lähes nelituntisen pyöräilyn lomassa. Viimeisen tunnin polin raivona, jaksoin hyvin, vaikka verenpaine laski. Iltapäivä meni elpyessä, mutta illalla kävelin elokuviin. Kävely sujui ripeästi ilman kipuja, mutta BioRexissä tunsin kivun joka porrasaskelmalla.

Pyöräily ja kävely tasamaalla onnistuu, polven koukistelu tuntuu kovin ylivoimaiselta.

Voi, miten kurjaa oli huomata, että diabeetikkotuttavani on peruuttamattomalla matkalla dialyysiin. "Letkut vain vatsaan ja hoidot alkavat..." Nyt hän odottaa leikkausaikaa. Ja tuo hoitomuoto on vatsakalvodialyysi.

Olisokohan se minullekin vaihtoehto näihin sairaalassakäynteihin? Valitsin hemodialyysin. koska ajattelin koneiden pysyvän sairaalassa, eivätkä ne kotona ole mitään kaunistavia sisutuselementtejä.
Niin ja ajattelin, että dialyysiaikani olsi lyhyt. Luotin, että saisin nopeasti siirrännäisen. Mutta elämä ei ihan kaikkien toiveiden mukaan tunnukaan menevän.

Pistämistäkin voisi itse opetella, mutta niin kauan kuin kone huutaa, ettei arteria toimi, en voi kuvitellakaan itsenäistä toimintaa. Suonten pitäisi olla toimintavarmoja ja yhdellä kädellä löytää oikeat kanavat.

Ainiin sain pysäköinninvirhemaksulappusen, parkkeerasin sairaalalla henkilökunnan p-alueelle. Eihän siinä ollut tolppia, eikä rekkareita, mutta isosta lapusta olisi pitänyt ymmärtää, että HENKILÖKUNTA vain saa pysäköidä. Mihin sitten pitkäaikaissairaat? Täytyyy kiertaa sairaala-alue, vai pitääkö ostaa maksullinen parkki. Mites ihmiset, jotka tulevat pitkäaikaishoitoon?