Anteeksi, näin pitkä tauko kirjoittamisessa.
Huomaan, että loma on loppu ja dialyysista saan kiitää töihin, jossa en vielä osaa tarttua mihinkään. Kait pittää ihmisenkin päivittää tilanne, niin kuin tietsikan. Muutamana hellepäivänä päiväpiknik kahden parkkipaikan välissä on ollut tämän elokuun kohokohta töissä.
Lauantaina käytiin ulkomailla Sotkamossa. Torilta ostettiin kanttarelleja ja Murusen terassilla juotiin kahvit, ilma vohvelia, jäätelöpalloa ja tuoreita mustikoita - säästyi noin kymppi. Taide-/sisustus-/somistus-/kirppari-/astia-/vaatekauppaan ossauduttiin. Niin kätkee ihmisen kauneus ja positiivisuus alleen ison kimpaleen murhetta, jota ei ulkopuolinen helposti huomaa. Ei katkeruuttaa, ei pettymistä. Jäi yrittäjän sanat kaikumaan korviini: miksen juuri minä, muistuttivat eräästä ystävästäni, joka kyllä on jo kuollut. Nuo sanat siis tilnteessa, jossa ihmiset miettivät, miksi ovat sairastuneet tai kohdanneet jotain surua, ei niin että Miksi Minä, vaan Miksen juuri minä. Halattiin ja voimia toisillemme haluttiin!
Vuokatissa kokeilin, jaksanko harjumaisemassa kävellä. Viiden kilometrin Piimä-Heikki oli mukava, jalat ja polvet aika kivuttomia kuitenkin - juosta ei ollenkaan pystynyt, mutta kävelyä, vaeltamista. Alkumatkasta satoi kevyttä vettä ja kuljimme sateenvarjojen kanssa, ihan kuin Oulun Ainolanpuistossa rouvat päivänvarjoine 1900-luvun alussa.
Mukava päivä; Liikuntaa, kulttuuria, kauneutta ja rohkeutta - Vieraile Sotkamossa!
