torstai 31. lokakuuta 2013

vesisateinen marraskuun eka

Hienoa, ystäväni esitteli eilen opariaan ja näyttää siltä, että hän valmistuu piakkoin, josko jo ennen joulua. Hienoa!

Pyysin ystävääni yöksi, koska iltahämärä oli jo laskeutunut, kun hän oli lähdössä. Säätiedotus varoitti erittäin huonoista kelistä tälle aamulle, nimenomaan Kainuseen ja Koillismaalle.

Kello on puoli kuusi ja lämpöä melkein kolme ja tie on sula, märkä ja lumeton. Ainakaan vielä keli ei ole huono. Toivottavasti ei illemmallakaan, kun minun pitäsi autolla ajella.

Ainiin pyöräni jäi eilen koulun pihalle, tänään menen taksilla hoitoon ja pyöräilen kotiin, kaikkien lääkärikäyntien ja fysioterapeuttitapaamisten jälkeen.

Marraskuu ja syksyinen maisema, ei ollenkaan talvista.
Nautin, jokaisesta vesisadepäivästä!


luovutuksista.

Meidän juniori, joka sai sisarensa munuaisen kertoi, että kirurgisella osastolla oli ollut leikkaus, jossa potilas sai tädiltään munuiasen. Hienoa! Nyt vaín sukulaiset luovuttamaan, niin saadaan
jonoja lyhyemmiksi.

Suomessa on eettisesti väärin pyytää apua sukulaisilta, kun taas Ruotsissa on tapana kutsua kaikki mahdolliset luovuttajakansisaatit (sukulaiset) ja heitä pyydetään  miettimään, haluaako joku luovuttaa manuaisen. Kulttuurit ovat erilaisia , Suomessa ollaan niin moraalisia, että siras mieluummin kuolee, kuin pyydettäisiin apuja.

Toinen asia, mikä suomessa ei onnistu, on elimen osto. Aiheesta ei saa edes puhua, heti epäillään, että olisin puukottanassa lapsen selän ja varastamassa elimiä sieltä. Olin kuitenkin ajatellut, että vapaehtoiset ihmiset ilmoittautuisi ja, kun heidän kudokset on tutkittu, etsittäisiin sopivin vastaanottaja. Ja elimestä maksettaisiin sopiva summa. Onhan spermanluovuituskin mahdollista, mutta siitä ei kai Suomessa saa maksua.

Jonotusaika voi olla vaikka 17 vuotta, hyvinvoiva ihminen voi kai sen sietää...Mutta montako vuotta minä kestän?

Hei, oli ihana, että yksi ystäväni kertoi isästään, joka ykköstyypin diabeetikkona elää vielä ja oli seitenkymppinen. Munuaiset olivat vielä kunnossa, mutta kaikenlaista pikkuvaivaa hänellä on.


keskiviikko 30. lokakuuta 2013

ilman toista kenkäää

Nyt alkoi suun kautta nautittava lääke.
Minua väsyttää ja keljuttaa.
Olen lamassa. Pää huutelee ahdistusta
Miten kauan tämä kestää??
Olen pois siirtolistalta.
Päähän on koskenut tämän viikon.
Täytyy tilata aika hierojalle.
Laitan taas kenkäparin, kauniin...
Pikku Tiina tillukka on ilman toista kenkää
Suihkutin ja puhdistin

Lääkehunaja

Pirjo, kiitos tiedosta.
Mitä on lääkehunaja? Mistä sitä voi saada?
Tiina

sairaalan kenkä

Eilen loppui tiputus varpaan lääkkeeksi. Sitten alkoi suun kautta otettava lääkekuuri. Varvas on vielä pikkuisen auki, mutta verta eikä muutakaan eritettä tule. Sairaalan kenkä on ollut joka päivä jalassa, ei mikään kaunistus.

tiistai 22. lokakuuta 2013

Varvaskuvia

Mihin aikaan lääketippa? Siihen menee tunti. Eilen kävelin hoitoon ja takaisin, lenkkareissa oli tukipohjallinen. Haavauma ei tahdo umpeutua. Otanpa siitä muutaman kuvan.





maanantai 21. lokakuuta 2013

Syysloma

Voi tuota miespoloista, huuto on vaihtunut karheaääniseen itkuun. Pajatus käy koko ajan, neljä tuntia tänään kuulimme, miten dramaattista on kun varpaat viedään. Lisää on poistettava, sääriluuhunko asti?
Itku taisi meillä muillakin olla lähellä, myötätunto ja pelko omien jäsenten puolesta. Kuinka lohduton oli miehen laulu, surunmurtama ääni ja epäily, ettei enää hanuri soi.

Miehellä lienee niin kova lääkitys, ettei itsekään muista leikkauksen jälkeisiä tuntemuksiaan, ainakaan ei puheitaan. Voimia ja voimia, tervehtymistä ja jaksamista, niitä toivon hänelle!

Minulla oli hyvä hoito, kävelin tosi pitkästä aikaa molemmat matkat sairaalaan ja takaisin. Syyslomalla on aikaa, menin vasta yhdeksäksi hoitoon. Lidlin tuoreet leivät kainalossa olin kotona kellon käydessä  kolmea. Pojan kanssa käydään keskustelua, kuka lähtee Tampereelle ja millä.

perjantai 18. lokakuuta 2013

Ensilumi, ensitappio

Lunta tuli eilen.
Olen ollut kapinassa talvelle, enkä ole vaihdattanut talvirenkaita. Kapinani ei kuitenkaan estänyt jään ja lumen tuloa. Liukastelin siis kesärenkailla hoitoon. Mutta en uskaltanut ajaakaan takasin
Sairaala on mäellä ja minua pelotti, että renkaat vain luisuvat alas ja joudun keskelle risteystä .

Auto jäi invapaikalle sairaalan parkkipaikalle. Katsotaan, mitenm ja milloin saan auton sieltä pois. Tänään menen taksilla hoitoon.

Ainiin; sairaalan apukenkä (jolla ole pari kuukautta kävellyt) on sileäpohjainen ja kylmä. Mitenköhän kauan joudun vielä sillä kävelemään? Saappaat on tulossa, muotopohjalliset pohjissa - heti kun jalkaterapeuttini on muotoillut tukipohjallisen. Loman jälkeen.

Toivottavasti lumi sulaa ja auto kotiutuisi.

Potilaan tuskaa

Kerrroin miehestä, joka luuli olevansa kuollut. Hänellä oli parempi päivä perjantaina. Nyt hän pyysi yhtä dialyysikaveriaan tulemaan luokseen. Hoidon loputtua se varmaan onnistui.

Välillä hän vielä sanoi, että nyt hän on viimeisellä matkalla. Lääkettä ei ilmeisesti ihan niin paljoa annettu,koska hän oli enemmän tajuissaan nyt. Kipu oli vieläkin kova. 

Voimia ja voimia hänelle!

Matkat

Matkailuni on muotoutunut lipun ostoon ja perumiseen. Lontooseen oltiin menossa, matka ostettu ja tavarat pakattu. Kaksi asiaa esti matkan:
1.Too Late
Olin itse ollut yhteydessä sairaalaan, jossa olisin saanut dialyysin. Labrat sinne piti lähettää kuusi viikkoa ennen matkaa. Jossain prosessissa kuluin aikaa ja paperit tulivat pöydälleni vasta tämän viikon lopulla, suunnilleen viikko ennen matkaa. Olin siis myöhässä, enkä olisi enää saanut hoitoa. Lääkärini myönsi, ettei kaikki mennyt ihan putkeen, ammatitaito puuttui. Kukaan ei koskaan ole Kajaanin dialyysistä käynyt ulkomailla, paitsi eräs herra Ruotsissa!

Musiolin sivulta löysin ohjaan ulkomaille matkustamiseen. Siinä kehotetaan olemaan ajoissa liikenteessä, sen ohjeen mukaan oma sairaala hoitaa kaikki paperien, maksusitomusten ja labrojen lähettämisen hoitopaikkaan.

2. Lääkekuuri
Lääkettä tiputetaan kerran päivässä ainakin kahden vikon ajan. Sen onnistuminen olisi vähän epävarmaa. Sain  lääkärintodistuksen, jossa kielletään matkustaminen ulkomaille.

Nyt matkavakuutuuksesta anomaan rahhaa takasi.

keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Harhoja

Voi kamalaa, kun mies voi huutaa. Varpaat on viety, tuska on kova - Olenko kuollut, hän tuskailee. Jos minulla on noin kova kipu haluan syvänukutuksen, etten tunne mitään, etten ole edes tässä maailmassa.

Valitsin kuuden viikon antibiottikuurin, tiputuksella joka päivä kahden viikon ajan, sitten tapletit. Jos tämä ei tehoa, se on hyvästit varpaalle.

lauantai 12. lokakuuta 2013

Soittoja

Serkkuni sanoi ihan oikein, että raukkamaista. Infektio lääkäri oli kuitenkin antanut vaihtoehtoja. Kun hän lähti jalkatyöryhmään, jäin uskoon, että jalasta otetaan pikku näyte ja annetaan täsmä lääke, ellei se tepsi amputaatio olisi edessä. Lääkäri sanoi soittavansa minulle vielä samana päivänä.

Kun työryhmäkokous oli ohi, hoitaja tuli sieltä ja luetteli minulle uudestaan ne kolme suoraa amputaatiovaihtoehtoa. Sanoin odottavani lääkärin soittoa enkä kuule muuten mitään. Kolme päivää on mennyt, eikä soittoa ole kuulnut.

torstai 10. lokakuuta 2013

RUOtsissa onnistuu

Katsoin plastiikkakirurgiasta ruotsalaista ohjelmaa.
Siinä kaunis nainen oli menossa korjauttamaan arpea, joka pullotti.
Toisalta oli sääli menettää muistomerkkiä munuaisen leikkauksesta, hän ajatteli.
Nainen oli luovuttanut munuaisen ystävälleen ja oli nyt menossa leikkausarven korjausleikkaukseen.

Ruotsissa läheisluovutus on erittäin yleistä, kun taas Suomessa ei olle tehty yhtään vastaavaa leikkausta.

Tuskallista tietoa

Apua, itku tuli välittömästi, kun neljä lääkärin tyyppistä (en tiedä kuka heistä oli oman lääkärini lisäksi tohtori, kuka opiskelija) tulivat kohti, vetivät verhot eteen ja sanoivat että nyt pitää puhua.

Onneksi Kristiina piti kädestäni ja sitten tuli jotain puhetta, josta en ymmärtänyt mitään. Kuulin vain amputaatio, ja sitten toinen vaihtoehto AMPUTAATIO, ja vielä kolmas päläpäläpälä AMPUTAATIO.
Varpaan luussa on tulehdus, antibiottia kokeillaan vielä, mutta ellei varvas parane, se on pakko amputoida.

Samalla kun lääkäri puhui, viereisellä pedillä iso raavas mies huusi tuskissaan, huusi lujaa huutoa. Hänen kaikki varpaansa oli amputoitu juuri muutama päivä sitten. "Ei ole mitään pelättävää" kuulosti kornilta, jos dialyysi aiheutti tyngän tuskat, vaikka lääkitystä lisättiin. Vannotin lääkäriäni lupaamaan, ettei minuun koske!

Vaikka saisin paljon opiaattia, auttaako se? Kipua eniten pelkään, onneksi varpaaseen ei nyt koske. Sulattelen nyt ajatusta ja ihmettelen mitä kuolleille varpaille tapahtuu?

tiistai 8. lokakuuta 2013

Onnellinen mies

Mies, joka tapasi Cheekin ja sai sisarensa munuaisen, palasi sankarina moikkaamaan meitä. Niin me tervehdettiin häntä kuin avaruusmatkailijaa.

Nuoren miehen kalpeat kasvot loistivat, kun hän kertoi koko Helsingissä tapahtuneen leikkauksen ja lääkärin harmittelun, kun hän joutui viiltämään treenatut vatsalihakset auki. Surettaahan se, mutta, jos tilalle tulee munuainen... jostain voi kai luopua - tiukkavatsainenkin. 

Pojan virsaneritystä ja verinäytteitä seurataan, ainakin kreatiini pitää pysyä alle 150. Varmaan paljon muitakin, omat tuntemukset lienee tärkeimpiä. Vaikka olen iloinen junioremme puolesta, on dialyysissä ikävä hänen huumoriaan. Onnea toipumiseen!