maanantai 19. toukokuuta 2014

Minut valittiin

Nyt ylittää uutiskynnyksen, pääsin Munuais- ja maksaliiton hallituikseen. Markkinointi puri, ilmoitin koko Pohjois-Suomelle ja Maija Piitulaiselle aikeistani päästä toimimaan yhteisen asian puolesta. Kun olin tehnyt vielä esitteen omista taidoistani ja esittelin itseni markkinoinnin ammattilaiseksi, sain ääniä toiseksi eniten. Mahtavaa luottamusta, kiitokset siitä.

Miten pitäisi toimia? Minua kiinnostaa punoa verkkoja ulkomaalaisten kanssa, siinä kielitaito on apuna. Tärkeimmäksi asiaksi nostan kuitenkin  tiedottamisen - liiton ja paikallisyhdistysten tunnetuksi tekemisen. Voinko suunnitella markkinointitiimiä, jokaiselta alueelta täytyy olla muutama markkinointiin ja tiedottamiseen keskittynyt henkilö. Markkinointi ja tiedottaminen, tunnetuksi tekeminen on kaikilla potilasjärjestöillä mielessä, mutta kuka selviää kilpailussa?

Markkinointia ja viestintää pitää tehdä monessa paikassa. Henkilökohtaisuus on valttia, siis soittamalla, toreilla, messuilla - kaikkialla, missä suurempi määrä ihmisiä kokoontuu, siellä potilasjärjestöjä pitää markkinioida. Jos sairaala suostuisi laittamaan liittymislomakkeen potilaskirjeen mukaan, vaikka siihen joka tulee hoitajalta, jossa annetaan tutkimusaika. Facebook ja nettisivut pitää päivittää usein, niin että lukijat havainnoivat sen mielenkiintoiseksi. Eilinen sanomalehti on kalankäärepaperia, aivan kuin vuositolkulla samanlaiset kotisivut -  Facebookia on helppo päivittää ja se voisikin olla käytössä paremmin.

Tietoisuus järjestöistä ja sen lisääminen,  syrjäytymisen ennalta ehkäisy, vertaistuki ...lähtiskö hanke tästä?

1 kommentti:

  1. Onnea! Ajatuksesi kuulostavat hyviltä. Olet varmasti paras valinta :)

    VastaaPoista

Kommentoi aina, jos sait ajatuksia tekstistäni.
Niistä olen KIITOLLINEN!