Unohdin, että olin ja käynyt yhteensä yli 200 kertaa hoidossa. Unohdin tehdä kääretortun tai leivokset kahdensadan käynnin kunniaksi. Mitä, pitääkö jotain viedä? Onko tuo edes juhlimisen arvoista?
200 dialyysikertaa, ainakin minulle se on saavutus.
Hienoa, sanon minä.
Jos illalla en muista ottaa Tramalia, aamuhoito on tuskainen, kuten perjantaina oli. Ainakin 5 mg Oxinormia hyydyttää vauhtini hetkeksi, mutta ilta on väsyttävä. Siivosin kuitenkin.
Lauantaina Ikeareissu Kuopioon. Tapasin Kuopion munuais- ja maksayhdistyksestä yhden diabeetikon, joka on saanut uuden munuaisen. Mies on todella positiivinen, kokemuskouluttaja hänkin. Kertoi, että oli juuri myynyt autonsa, koska näkökyky oli niin heikko - nyt hänet luokitellaan näkövammaiseksi. Ei hän vielä valkeaa keppiä käytä, mutta tarkat kulkureittien rajat ovat hukassa.
Neuropatian aiheuttama tökkökävely muistutti minua, kuinka tärkeää on pitää sokerit tasapainossa, lisäsairauksia tulee ihan varmasti, jos pitkäaikaisen sokerin luvut näyttävät yli yhtätoista. Mutta kuinka elää yksin ja pitää verensokerit alle kymmenessä, kun hypo yllättää totaalisen nopeasti? Neuvoin ystävääni pitämään sokeria kohottavia aineita yöpöydällä, siis jotain siripiriä, ei Fazerin parhaita.
Aamuvuoroon huomenna, nyt on minun vuoroni päästä ajoissa kotiin.
Hei Tiina, kova saavutus tuo kahdensadan rajapyykin ylitys. Olen seurannut blogiasi reilun puoli vuotta ja olen iloinen että kirjoituksistasi päätellen olet hyvässä kunnossa! Äitini luovuttaa munuaisen enolleni eli pikkuveljelleen ensi viikon keskiviikkona, hän on sairastanut 1. tyypin diabetesta lähes 30 vuotta. Jännittää! Pian sinullekin uusi munuainen löytyy, peukut sille! T.Jatta
VastaaPoista