Vaikka maalasin ison päärynän vastaiskuna omenalle, kannoin töistä kotiin Applen koneen ja harjoittelen nyt sen käyttöä. Ammattimaiset kuvakäsittely ja suunnitteluohjelmat täytyy ottaa haltuun.
Onneksi alkeet jo hanskaan.
Hoito meni mainosti, nukuin melkein kolme tuntia Oxin voimalla. Kilot vai lisii, ihankuin ilmassa olis jotain läskistyvää ainetta, muutkin dialyysityypit puhuivat lihoneensa. Niin just läskistyvää, enää ei ole kysymys vain nestekertymästä.
Yhtenä päivänä itkin tuota, ihanasti sain lohtua ja vinkkejä liikunnan lisäämiseksi. Liikunta onkin jäänyt todella vähiin tuon sairaan varpaan tai useamman sairaan varpaan takia. Uiminen ja vesijuoksu, pyöräily ja jumppa, kuntosali ja venyttely, vatsatanssi peilin edessä ja lihasten treenaus on nyt otettava jatkuvaan ohjelmaan. Niin ja ehkä pitää taas muistaa, että ne ylenmääräiset hiilarit turvottaa kamalasti.
Psykologini arveli minun olevan rohkea, kun puhun vaikeistakin asioista ääneen. Sellainen on kyllä tapanani - pään pensaaseen kätkeminen ei auta. Asioista täytyy voida puhua, vaikkei ne oliskaan mukavia. Olen aina ajatellut, että puheella me muodostamme maailmamme (vai onko sen joku viisaampi sanonut?). Totta, totta myös eleet ja ilmeet ovat tärkeitä. Mutta kun meillä on sanat, ei tarvitse tulkita ja arvailla nonverbaalista viestintää.
Töissä lisäsiipi (Innovatorni, tötsä, Guggenhaim) valmistuu, sen luovutus oli jo eilen. Kalusteet puuttuvat vielä, toivottavsti nuo kaikki valoisat ikkunat ja avarat keskiosat eivät täyty kaappibarrikadeilla tai ikkunateipeillä tai kammottavilla julisteilla. Toivottavsti me opettajat voimme työskennellä, niin että kollega tai opiskelija on näkyvissä. Vaikkemme pääsisikään työskentelemään siellä, olemme kaikki onnellisia yhteisestä kahvitilasta. Sitä on vissiin odotettu jo kymmenen vuotta.
Ihana olla töissä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentoi aina, jos sait ajatuksia tekstistäni.
Niistä olen KIITOLLINEN!