maanantai 9. helmikuuta 2015

linnanneito

Tänään olin dialyysissä, diabeteshoitajan ja -lääkärin luona. Iltapäivällä vielä infektiolääkörin ja haavahoitajan ja lopulta mielenterveyshoitajan keskusteluissa.

 Lääkäreiden kanssa kävimme läpi viime keskiviikkoista  hypoa ja kuinka poikani osasi toimia erinomaisesti, syötti hunajaa ja lopulta tilasi ambulanssin. Sokeritipalla minut saatiin taas elävien kirjoihin, 1,2 lähtöarvosta. Kohta olisi ollut aiheellista siirtää minut hengityskoneeseen, koska liian matalalla sokerilla energiaa ei riitä edes peruselintoimintoihin. Toisaalta lääkäri rauhoitteli, että maksahan sieltä olisi vapauttanut sokerieta, jos niitä vain on.

Illan suussa keramiikkakerhossa rakentelin ja maalasin prinsessalinnaa. Siitö tulee punakattoinen, turkoositorninen ja ruskea kivijalkainen, Ja lopputulos voi olla ihan mitä vain. Ensi viikolla kuvaan sen uunituoreena.

2 kommenttia:

  1. Hei Tiina! Luin blogiasi nyt aluksi sieltä täältä ja vain otteita. Tunsin voimattomuutta. Samaistuin liikaa sairauteesi, hyppäsin mukaan tunteella. Tiedän toki omasta kokemuksesta, että kun itse sairastaa vakavaa sairautta ei sitä koe niin masentavana kun ehkä joku sivusta seuraaja. Sairaus on osa arkea ja arjesta selviytyminen vie energiaa eikä itse jaksa turhia tunteilla. En tiedä oletko samaa mieltä asiasta. Itse olin täynnä taistelutahtoa kun sairastuin rintasyöpään. Itseasiassa muistan sairauteni alkuvuodet positiivisina vain parikertaa itkin katkerasti. Toivon, että sinä löytäisit munuaisen luovuttajan ja, että se munuainen hyväksyisi sinut ja kokisi asuvansa sinussa kuin prinsessalinnassa, jota parhaillaan kokoat.

    Ystävyydellä Aila Ohtonen (keramiikkakerhosta)

    http://korpimandi.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Aila. Totta se on. Ei sairaus ole nin paha, kun itse sitä sairastaa, mutta loppua dialyysihoidolle odotan, Kotini on linnani, ja myös uuden munuaisen koti.

      Poista

Kommentoi aina, jos sait ajatuksia tekstistäni.
Niistä olen KIITOLLINEN!