sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Pikkujoulut Hyrynsalmella

Munuais- ja maksayhdistyksen pikkujoulut Hyrynsalmella, mukana oli noin 38 jäsentä.  Mukavaa oli, perinteistä; jouluruokaa, kinkkua, laatikoita, herneitä ja sienisalaattia, jälkkäriksi torttukahvit. Joulupukki jakoi lahjoja kilteille, tuhmat saivat tyytyä ilmanoloon. Arpajaisvoittoja oli hurjasti, ensin arvottiin lahjoja, sitten ne jotka eivät olleet saaneet voittoja saivat valita tavararöykkiöstä sopivimmat. Otin paketin kahvia lohdutuspalkinnoksi ja sitten arvallanikin voitin kahvia. 

Laulettiin joululauluja hanurimusiikin tahtiin, toiseksi viimeisenä laulettiin Tipe-tipe, tip, tap. Kerroin, että isäni nimitti minua Tipeksi pienenä. Kerroin, että minua saa nimitellä Tipeksi tai Tiinaksi, kun  ensi vuoden alusta olen puheenjohtaja. Porukat aikoivat nimitellä minua puheenjohtaja Korkealehdoksi, mikä kuulostaa hauskalta.

Sovittiin kahvihetkestä Kuhmoon 15.1.klo 15. Eskonbaariin. Tammikuussa lehdistö tulee mukaan ensimmäisille Kaisankaffeille Cafe Moccaan. Vuosi 2014 on 30-vuotis juhlavuotemme.

Aamulla ehdin olla pari tuntia myymässä tauluja kirpputorilla. Vain yhden myin, vaikka useita ihmiset ihailivat. Eivät kuulema nykyisin osta mitään, ihmisillä ei ole rahaa, kuulin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoi aina, jos sait ajatuksia tekstistäni.
Niistä olen KIITOLLINEN!