lauantai 25. tammikuuta 2014

Kuudestoista sairaalapäivä

Kuudestoistapäivä, lauantai keskussairaalan aula, pyörätuolissa.

Ja mitä onkaan viikon aikana tapahtunut.
Lauantai, sunnuntai ei tapahtumia, vain verensokerit ja alipainekoneen imutus todettiin. Lounasta ja päivällistä, kolme kertaa peräkkäin kesäkeittoa, joissa oli kilo perunoita. Unilääkkeet yöksi.
Maanantai, haavahoitaja aukaisi siteen ja puhdisti kolon, paketoi tiiviiksi ja asensi imurin uudelleen. Dialyysissä lääkäri katsoi tabletiltani kuvia haavasta ja totesi, että tulehdusta on vielä.

Tiistai,  pötköttelyä ja nukuskelua. Haavasta jotain eritystä vielä tulee. Taas perunapataa ruokana. Soitin ruokapalveluesimiehelle ja pyysin proteinipitoista ruokaa, tonnikalaa öljyssä, munakasta, pastaa, soijaa, tofua ja kielsin ylemmääräisen perunoiden tarjoamisen.

Keskiviikko, tonnikalasalaatti(öljyssä) dialyysissä. Ei kipuja, mutta nukuin pitkin päivää. Ei kuumetta, tulehdusarvot laskussa.

Torstaina haavahoitaja avasi siteen. Oma hhoitaja oli saikulla, joten toinen kävi. Hän ei luottanut omaan ammattitaitoon sidostatehdessä ja käski soittaa kirurgille tai seiskalle, jos tarvitsin apua. Kone huusi, onneksi osastolla oli taitava sairaanhoitaja, joka sai imun päälle ja minulta tippui hoitovastuutaakka harteiltani. Vieläkään kirurgi ei ole nähnyt varvasmonttua, eikä omalääkärinikään muualta kuin tabletin kuvista. Tulehdusarvo 13, ei kuumetta.

Perjantai, neljä kertaa peräkkäin pastaa ja soijarouhekastiketta. Voi kunpa saisin spagettia tomaattikastikkeessa, oregaanoa ja valkosipulia höysteenä. Yhtenä iltana tyttökaverini toi kylmäsavulohta ja ruisleipää. Herkkua! Nesteet eivät nousseet, kun olin koko viikon ihan suolatonta ruokaa nauttinut. Ihme, ettei suonenvetoja ole ollut. En jaksa lukea kirjoja, olen katsonut läppäriltä leffoja, thrillereitä, romantiikkaa, suomalaista, usalaista ja pari ruotsalaista. Juuri lopetin Huovisen pienet erikoiset. Vaikka tarinat on kirjoitetttu kolmisenkymmentä vuotta sitten, huumori ei vanhene. Hykerryttävän ihanasti Heikki Kinnunen juttelee ja nostelee kulmakarvojaaan, miten hän voi olla ihan Huovisen näköinen?

Lauantai kuudestoista hoitopäivä. Viikonlopulla ei tapahtumia, vain verensokerin mittauksia ja ruokaa. Päiväkahviahan osastolla ei voi keittää, siellä ei ole potilashuonetta. Toivottavasti äiti tuo termarissa kahvit. Mukava, kun dialyysihoitajat, jotka ovat töissä osastolla käyvät juttelemassa, herättämässä ja toivottamassa hyvätyöt. Tuttuja on kohta enemmän kuin työpaikalla.

Sain vihdoin maksettua laskut ja hoidettua muutamia juoksevia asioita, niin voin taas mennä yksiööni ja alkaa katselemaan jotain leffaa. Taitaa sairaalan kirjaston filmeistä olla vielä Ellington katsomatta, onneksi ystäväni tuo illalla lisää. Rakkautta ja romantiikkaa, ihanaa pakoa arjesta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoi aina, jos sait ajatuksia tekstistäni.
Niistä olen KIITOLLINEN!