keskiviikko 5. joulukuuta 2012

haittaluokka ei ole invaprosentti

Oma lääkäri kävi kertomassa labrat ja kyselemässä kuulumiset.

Ei enää verenpainelääkitystä, eikä foforisitojaa. Myös nesteenpoistolääkitys lopetettiin, koska nestettä tulee niin vähän pois, vain pari kertaa päivässä toilettiin.

Valkuisen määrä virtasassa oli pienentynyt, samoin urea ja krea, myös kolesteroli. Labralistassa oli kuitenkin enemmän tähtimerkitöjä kuin viitearvojen sisällä olevia lukuja. Yksi liian matala oli hemoglobiini, vain 98. Täytyy taas Eboa pistää hivenen enemmän.

Haittaluokkatodistukseen lääkärini oli epähuomiossa kirjoittanut invaprosentin. Verottajan taulukon mukaan, minulla on useita sairauksia, kuten dialyysi hl 13, joiden yhteenlaskettu haittaluokka on 17 tai 18, kun maksimi on 20. Verottaja kertoo haittaluokan viidellä ja siitä tuleva luku on invaprosentti. Minulla sen pitäisi olla noin 80. Todistuksessani kuitenkin luki, että invaprosentti on 18. Aikaisemmin invaprosenttini oli 40, se johtui diabeteksestä ja sen aiheuttamista muista sairauksista. Uusintakäynti siis verottajalle, korjatun todistuksen kanssa.

Itsenäisyyspäivän päätin jättää väliin, perjantaina ja lauantaina seuraavat hoidot.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoi aina, jos sait ajatuksia tekstistäni.
Niistä olen KIITOLLINEN!