Joulun värejä

Nopeasti hoitoon, parin kilon poisto, kävellen kaupan kautta kotiin, tortut uuniin, suihkuun - voi ei unohdin ostaa glögin, kauppaan takaisin. Kortistelin pöydän, sytytin kynttilät, etsin jouluvaloja ja lakasin lattian. Föönäsin hiukset ja sipaisin ripsiväriä, vertäsin punaisen mekon ylleni.

Pim-pom. Kiva, kun on kiire, jos mukavia ihmisiä on tulossa. Glögille olin kutsunut munuais- ja maksayhdistyksen Kaisankahviporukan. Oli mukavaa huomata, kuinka paljon yhteisiä kokemuksia oli meillä liittyen munuiassairauteen. Kohtalotovereilleni oli jo operoitu uusi munuiainen, miten lohduttavaa on kuulla onnellisia elämäntarinoita. Ihmettelen, miten voi käydä tuuri, että juuri kun elämä näytti hiipuvan ja voimat ehtyvän, tuli ilmoitus munuiasensiirtoon pääsystä. Tai millaisia ajatuksia herättäisi pettymys, jonka yksi mies oli kokenut, tullessaan turhaan Kajaanin sairaalaan odottamaan käskyä matkustaa Helsinkiin. Hänet oli kuulema hälytetty varasijalle, mutta hänen epäonnekseen munuiainen kävi ensisijaiselle saajalle.

Sairaus on voimakas ihmisten yhdistäjä. Tuskaa, iloja, odotusta, toivoa, epätoivoa, onnea ja ahdistusta ymmärretään ja vertaistukea annetaan. Minä olen saamapuolella, varmaan vielä pitkään.

Oma tarinansa kaikilla on. Ihalen tarmokkaita järjestömme aktivisteja, jotka ovat tulleet mukaan miestensä kanssa. Nyt miehet ovat kuolleet, mutta rouvat ovat yhdistyksemme kantavia ahertajia. Upeaa sitoutumista!

Ilta vierähti jutustellessa. Katsoin peiliin, mekkoni oli silittämättä. Ihan rypyssä, mutta punainen. Antoivat minulle anteeksi, kun nöyrästi pyysin.