tiistai 18. joulukuuta 2012

Kylymenee

Kävelylenkki hoidon kautta töihin ja takaisin kotiin, päivä vierähti.

Poistoja 3800 + 200 koneelle, ajaksi kone ehdotti 4h, hyväksyin. Mutta peruin, koska viimeinen tunti oli levotonta. Polkupyöräily helpotti hieman, samoin 1mg Oxinormia. Hoito keskeytettiin viimeisen vartin osalta. Hoitaja toimi esimerkillisesti ja lopetti hoidon heti pyynnöstni, hoitaja oli nähnyt tuskani aikaisemminkin. Hän sanoi pelkäävänsä kipuani ainakin yhtä paljon kuin minä itsekin.

Askel oli raskas paluumatkalla, onneksi jostain se sinni löytyi ja kotiin pääsin.

Tiistaina hoitoon ja hammaskivenpoistoon. Suuhygienisti kieltäytyi puhdistamasta hampaani, koska en ollut ottanut antibiottia. Sen vaikutus olisi kuitenkin eliminoitunut, dialysoitunut kolmen tunnin hoidossa. Antibiotti on tärkeä ottaa ennen syväpesua, koska hampaista voi helposti lähteä tulehdus verenkiertoon. Ja tulehduksia pitää välttää, jotta pysyy siirtolistalla. Sovimme uuden ajan, ennen dialyysia, mutta vasta tammikuulle.

Kävelin kotiin Teppanasta, nyt jaksoin paremmin kuin eilen. Pidin yllä niin kovaa vauhtia, kuin pystyin, juoksin pakkasta pakoon. Sinnikkäästi se nipisteli kuitenkin reisiäni, onneksi posket olivat turvassa ison huivin alla. Huomenna täytyy vetää lämppärihousut jalkaan.

Ainiin täytyy vielä täydentää päiväkuvausta säätiedoilla. Aamulla oli upea aamuruska, heleänpunainen, purppuran punainen, lila, sinertävä ja lopulta vaalensininen. Päivällä aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja pakkanen nousi liki kahteenkymmeneen. Kylymää, mutta kaunista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoi aina, jos sait ajatuksia tekstistäni.
Niistä olen KIITOLLINEN!