Tapaan aina ne henkilöt, jotka käyvät samassa vuorossa, meillä on ma-ke-pe aamu ja ilta ja ti-to-la aamu. Olen varmaan nähnyt jo kaikki viisitoista potilasta, koska käyn lähes päivittäin. Useinpien kanssa jutellaan, kysytään vointia ja surkutellaan valvottuja öitä tai ihmetellään orastavaa kevättä. Ollaan kovin lähellä toisiamme, tilaan joka on suunniteltu neljälle ahdetaan yhdeksän potilasta.
Jos lääkäri käy vierustoverin kanssa juttelemassa, väkisin kuulee kaikki, vaikkei ajattelisikaan kuuntelevansa. Kun noin ahtaalla ollaan, jokainen huomaa toistensa huonon olon hoidossa. Silmiään ei voi ummistaa, kun joku ulvoo tuskasta. Niinpä minunkin levottomat jalat, hermokipu kädessä ja hyposta elvyttäminen on kaikkien tiedossa.
Siellä ollaan paljaina rooleista, kalliista vaatteista tai tekokynsistä. Ei se paljon tilannetta helpota, vaikka aamulla on laittanut ripsiväriä ja uuden puseron. Jos tuska tulee, se tulee ja siinä olet sairaana ja kipeenä. Ripsivärit mustana vanana poskilla, pusero tahrautunut verestä, kynnet katkenneet ja itku tulee väsymyksestä ja turhautumisesta. Tulisipa silloin hoitaja kysymään, miten hän voi auttaa...
Elämä on hauras, kirjoitti ystäväni kaveri huoneen tauluja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentoi aina, jos sait ajatuksia tekstistäni.
Niistä olen KIITOLLINEN!