Illalla menin nukkumaan, sokerit olivat 10. Vaikka arvo on minulle ihan sopiva alkaa yöpuulle, aamulla herätessä mittari tervehti Hi.
Sokerit olivat siis yli kolmekymmentä, siihen asti arvo on numeerisesti mitattavissa, sitten kone menee tiltiin ja näyttää korkeaa, Hi:ta. Lisäsin pumpun annosta ja otin ylimääräisenkin insuliinin, söin. Arvot olivat puolentunnin kuluttua yhä vain Hi. Vaihdoin pumpun katetrin ja pistin kynäpiikillä lisäiskaa. Ei vaikutusta. Sitten korjasin vielä uuden ampulin pumppuun ja varoiksi pistin neulalla lisää.
Kävelin hoitoon, sokerit olivat seiskassa. Hoito alkoi, kaikki hyvin... hetken. Verenpaine laski alle sataan ja minulle tuli huono olo. Sokerit olivat 2,8, join pillimehun. Mitattiin ja arvo oli jo 1,7, oksetti. Vatsaan koski, vaattet kiristivät, pää jumputti, suuta kuivasi. Sain sokeritipan ja ruutasta sokeria suoraan elimistöön. Yökkäytti, hermokipu kädessä äityi sietämättömäksi.
Hoitajat hoivasivat, tartuin jonkun käteen, jalat olivat ylhäällä ja pää alaspäin. Sokerit olivat 4,8, puistatti ja taas laskivat kahden tietämiin. Söin ruisleipäpalasen ja vihdoin sain hermokipuun oxinormia. Yksi, ei auttanut, kaksi auttoi vartiksi, nukahdin ja herääsin kovaan käsikipuun. Sain lisää oxinormia, lievästi auttoi. Sokeri oli jo tasainen ja verenpaine yli sadan.
Viimeiselle tunnille vielä parisataa milliä lääkettä ja siedettävä kipu. Lääkäri kävi ja kiierehti kirralle hermopinneleikkaustani.
Kiitollinen hoitohenkilöille tietämyksestä, osaamisesta, ajoituksesta ja ammattitaidosta, Suur kiitos! Ja kiitokset myös dialyysitoverilleni kotiin kuljetuksesta.
Näin tänäänkin, sain olla kiitollinen usealle, vaikka jossain tuskan keskellä en kiitollisuutta tuntenutkaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentoi aina, jos sait ajatuksia tekstistäni.
Niistä olen KIITOLLINEN!