keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Elinluovutuksesta

Hyvä seura parempi mieli! ja vain yksi pikkuminiviiva oxia.

 Torkuin ja haastoin parin kollegan kanssa. On sillä merkitystä, missä peti on. Mukava, kun saa ajatuksiaan vaihtaa, kohtalotovereiden kanssa. eri ihmisten kanssa tulee juteltua eri asioita. Nämä nuorimmat miehet ovat ajatusmaailmoiltaan omiani lähellä.

Mutta eipä tiedä kauanko nuorimmainen on, hänen sisaruksiaan kartoitetaan luovuttajaksi. Todennäköisesti ainakin yksi kolmesta sopii ja silloin juniorin hoitoaika jää lyhyeksi. Se olisi hienoa tuuria hänelle.

Minullahan on myös sisaruksia ja serkku ja äiti. Äiti testattiin, mutta lopulta ei hyväksytty, serkun veriryhmä oli väärä, veljelläni on korkea verenpaine ja sisareni olisi superterve, mutta hän säästää munuiasiaan, josko omat lapset tarvitsevat. Vaikka lääkärin mielestä tuo vanhempi-lapsi luovutus ei ole niin hyvä kuin sisarukset keskenään.

Omaisluovuttaja saa olla sairaslomalla ihan normaalisti. Yleensä omainen toipuu muutamassa viikossa, mutta eihän sitä voi tietää, koskaan ei voi tietää. Ja eihän voi tietää. olisiko uuden munuiasen saaminen minulle varmasti hyvä. Sisaren pelon ymmärrän...

Olo oli eilen väsynyt ja verenpaine oli matala, huippasi. Mietin, kestänkö, kestääkö elimistöni miten pitkään. Toivottavasti vielä sinne asti, kunnes se lottovoitto tulee.

2 kommenttia:

  1. Onko sisaresi nyt aivan varma päätöksestään vai onko hänellä jokin erityinen syy säästellä munuaista lapsilleen?

    VastaaPoista
  2. Minusta omaisella ei tarvitse olla mitään syytä, jos haluaa kieltäytyä omaisluovutuksesta.
    Asia on hyvin henkilökohtainen eikä kenenkään pitäisi sitä päätöstä arvostella. Ja uskon, että tuskinpa sinä oikeasti edes haluaisit hänen munuaistaan, jos ajatukset olisivat vähänkin epävarmat. Toivon koko sydämestäni, että siirrännäinen löytyisi sinulle nopasti. Fraasi "odottavan aika on pitkä" konkeretisoituu kyllä karulla tavalla, kun siirtolistalla aikaa viettää.
    t. Marjo

    VastaaPoista

Kommentoi aina, jos sait ajatuksia tekstistäni.
Niistä olen KIITOLLINEN!