Keskustelu lääkärini, työterveyslääkärini, työterveyshoitaja ja psykologini ja esinaiseni kanssa, kuulosteltiin oloani. Voin paljon paremmin, kuin syksyllä, kun sairasloma alkoi. Silloisessa keskustelussa vain itkin. Tuntui, että koko maailma on minua vastaan enkä tule ymmärretyksi enkä kuuluuksi - itketti. Nyyhkytyksen lomassa alistuin enemmistön päätökseen, että sairaslomalle piti jäädä.
Nyt tilanne oli toinen, olin tasavertaimnen keskustelija, puhuin asiallisesti., pohdin vaihtoehtoja jopa huumori oli tilaisuudessa läsnä. Tosin aloitin puheeni antamalla palautetta työpsykologin ammattitaidottomuudesta, en ymmärtänyt istuntojen merkitystä, niitähän oli vain kolme. Omituisinta oli, että keskimmäinen käynti päättyi psykologin repliikkiin: kylläpä sinulla on sekavaa... Olihan niin, mutta miksei hän tarttunut mihinkään vaihtoehtoon. Miksei selkiyttänyt tilannetta? Työterveyslääkäri kiitteli palautteesta ja sanoi, ettei yleensä saa noin yksityiskohtaisia tietoja.
Pohdimme mahdollisuuttani toteuttaa verkkokursseja, jaksamistani ja yksinkertaisesti ajan riittämistä töihin, kun hoitoaika on 20 tuntia. Sairasloma jalkuu suunnitelman mukaan toukokuun loppuun. Syksyllä tilanne mietitään uudelleen, ennen sitä siis saikku-kesäkuussa työtä-vapaajakso ja ehkä verkkokurssit ja 40% työtä. Kun se olisi tutorointia, verkkokursseja jotain muuta kuin lukujärjestykseen systemaattisesti sidottu. Haluan ainakin kokeilla työntekoa.
Mieltä piristi, kun lääkäri sanoi nähneensä viehättävän taidenäyttelyn ja esinaiseni halusi lähteä Cafe Donjaan kahville ja katsomaan tauluni. Siellä olikin yksi, jonka hän kelpuutaisi seinälleen.Aurinko paistoi, lunta on kamalasti ja viima hyytävä. Silti hehkuva
pallo lämmitti, keskustelu oli onnistunut. Sain jatkoaikaa syksylle kerätä voimia, koko loppuelämästä ei tarvinnut nyt päättää!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentoi aina, jos sait ajatuksia tekstistäni.
Niistä olen KIITOLLINEN!