yksi vuosi

Yksi vuosi, 186 hoitokertaa Kajaanissa + 10 muualla Suomessa. Kun vuodessa on 365 päivää, voi laskea, että vapaapäiviä on vähemmän kuin dialyysipäiviä. Rutiinit on selkeät, melkein joka aamu lähden, kuten töihin menisin. Osastosta on tullut työyhteisöni, potilastovereistani parhaita kamuja ja hoitajista murheitteni kuulijoita. Niillä nappuloilla pelataan, joita on jaettu, sanoo ystäväni, ja ottaa elämän positiivisesti.

Masensihan minua ensin, alistuminen hoitoihin, kroonisen sairauden hyväksyminen ja ajan rajallisuus.  Tunnen olevani balansissa, elämä on valoisaa. Psykologi sanoikin torstaisessa keskustelussamme, että älä Tiina anna huonon olon ja väsymyksien vallata mieltä. Kommenttiin liittyi työhön palaamisen pohdintaan. Totta väsymys on helpottanut, työstressi tipotiessään.

Miksi olen selvinnyt näinkin hyvin?
Kumpi sitten vaikutti enemmän jaksamiseeni, sairasloman lepo vai maalaamisen voima? Molemmat ja juuri tuossa järjestyksessä, en olisi kyennyt luomaan mitään uutta, jos olisin ollut töissä. Aivokuorman vapautuminen jätti tilaa taiteelle, luomiselle, lenkkeilylle, ystäville - elämässä on niin paljon hyvää!

Balanssiympyräni koostui aiemmin sairaudesta ja työstä, millekään muulle ei ollut sijaa. Jos ympyrässä on vain kaksi elementtiä ja toinen vielä ylisuuri, keikkaa se nurin. Nyt ympyräni koostuu ystävistä, perheestä, taiteesta, lenkkeilystä ja sairaudesta. Kun tasapaino muodostuu useasta elementistä, pysyy se paremmin pinnalla ja yhden osan puuttuminen tai muuttuminen, ei heilauta koko elämää. Murhetta ja tuskaa sietää paremmin, kun toisesta osa-alueesta saa voimaa.

Dialyysi on olemassa, mutta se ei todellakaan ole koko elämä! Ei ainakaan vielä, toivottavasti kunto ei romahda.

Vielä täytyy muistaa, että Konsta täyttää 14 vuotta huomenna. Juuri ensimmäisellä lääkärikäynnillä raskaana ollessani, havaittiin valkuaista pissassa. Siitä hetkestä 13 vuotta meni, ennen kuin dialyysi alkoi. Jopa 13 vuotta!