Voi herranen aika, sanoisi sisareni tytär, kun kertoisin hänelle, mitä tänään tapahtui.
Ajelin aamulla Paltamon golfkentälle ja samalla nautin aamupalaksi teetä ja leipää. En viitsinyt lisätä insuliinia, koska aamusokerit olivat 4,2 ja koko päivän kestävä rasitus oli tulossa.
Kierroksen alussa tunsin itseni väsyneeksi, mutta ajattelin mukaan haetun kahvikupposen auttavan. Piristyin, söin banaanin ja kierros eteni. Vatsassa tuntui etovalta, sokerit taisivat olla nousussa.
Tunnustelin rintaliiveistäni insuliinipumppua, lisätäkseni vähän inskaa. Pumppu ei ollutkaan siinä! Missä sitten? Haloo, hälytys! Golfkaverini soitti Valvojalle, hän haki minut kyytiin ja niin etsintäpartio lähti matkaan. Epäilin, että oli pudottanut pumpun jonnekkin alkupään väylistä.
Ajoimme ristiinrastiin, kyselimme pumppua ja pyysimme ihmisiä pitämään silmät auki. Kun kuljimme väyliltä toiselle, ihmiset tulivat jo kertomaan, etteivät olleet nähneet pumppua. Tuntui, että koko kenttä tiesi ja etsi pumppuani. Aivan mahtavasti kännykät toimivat savumerkkeinä ja ihmiset oikeesti halusivat auttaa.
Olisihan se vaaleanpunainen pumppu sieltä kentältä löytynyt, jos se siellä olisi ollut. Vaan pumppupa olikin kotona, se oli tippunut jo varaston eteen, kun nostin bägiä autoon. Pumppu oli tallessa, onneksi minulla oli varapiikki mukana ja sain sokerit tasoitettua.
Kun olin jo lähdössä kotiin, eräs rouva sanoi, että hänellä olisi ollut insuliinia antaa piikin verran. "Vaikka vaatteet päältä, jos ihmisellä hätä on..."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentoi aina, jos sait ajatuksia tekstistäni.
Niistä olen KIITOLLINEN!