Voi itku, kun minua jännitää
Ymmärrän, että on monelaista muistamista, kun hoitoa tehdään. ensin pitää osata pujottaa kolme letkua oikeisiin uriin, asentaa dialysaattori, pilli ja ulko- ja sisäletkut. Kun kone on testannut itsensä, yhdistetään lisää letkuja ja asennetaan hoitotavoite, hoitoaika, hoitomuoto ja valitaan vielä oikea dialysaattori.
Sitten pistetään neuloilla suoniin ja yhdistetään katetrit koneesta tuleviin letkuihin. Kun kone on tunnistanut veren, hoito alkaa. Sitten lisätään kierroksia ja mitataan verenpaine. Hoidon aikana minua väsyttää ja torkun. Levittomat jalat ja käden hermosärky keskeyttävät rentoutumiseni. Yritän polkea pyörällä. mutta aina sitäkään ei jaksa. Toisinaan saan kipuihini Oxinormia ja sitten nukun ihanasti.
Hoitajat tuovat meille lounaan ja kontrolloivat konetta. Usein kone huutaa, jostain ongelmasta, ilmoittaa vaikka liian matalasta paineesta. Hoidon loputtua irroitetaan katetrit suonista, kone palauttaa veren, joka kiersi koneessa ja sidotaan haavat. Katetrin irrotusvaihe ja vuotavan suonen tukkiminen ovat haasteellisimipia, huomaan. Juuri tämä kohta minua jännittää. Pysyyko letkut loppuun asti, vai valuvatko pois, jolloin veri pyrkii heti iholle.
Toisaalta on kiva, että elämässä on jännitystä, mutta tuota pelkoa vuotavasta verestä en halua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentoi aina, jos sait ajatuksia tekstistäni.
Niistä olen KIITOLLINEN!