Lauantaina olin kiitollinen sisareni ideasta lähteä teatteriin, saimme tarjousliput Karkkipäivän-esitykseen. Aiheena rankka, lasten huostaanottotapauksia, mutta niin paljon oivalluksia esityksessä ja käsikirjoituksessa. Jokainen sosiaalihuollon tapaus on tragedia lapselle ja vanhemmillekin. Kohtalokasta on tietenkin vanhempien alkoholin käyttö, mutta myös liikatunnollisuus työelämässä. Itsensä loppuun kuluttamisella voi olla kohtalokkaat seuraukset. Vaikka työ vaatii meiltä enemmän kuin kaikkemme, pitäisi miettiä, mikä kuitenkin on tärkeitä.
Lauantain hoito oli helppo ja lyhyt, vaikka perjantaina dialttsi keskeytyi vuotavaan verisuoneen. Kanyyli oli teipattu heikosti. Hoidon lopulla tunsin, kuinka kylki kuumeni. Kuumuus levisi ja näin vertavuotavan kyynertaipeesta. Huutelin hoitajan paikalle, onneksi veret pystyi vielä palauttamaan koneesta. Vaikka en enää siedä Mefixiä, siis teippiä, jollain pitävällä tavalla letkut tulisi kiinnittää minuun.
Olisinko huomannut verenvuodon, jos olisin nukkunut? Milloin joku hoitaja olisi sen havainnut? Tiedän, että jollain potilaalla on verta vuotanut niin paljon, että hän joutui teholle veritankkaukseen.
Nyt olen kiitollinen, että havaitsin verenvuodon heti alkuunsa. Olin ihan rauhallinen, en itkenyt, ajattelin, että näitähän sattuu.
Punasävytteinen hattupäinen sai lopulta kukkasia. Milloin tietää, että nyt voi lopettaa maalauksen?
Sitten kun työ on valmis, yksinkertaista.
Nämä on NIIIIIIN IHANIA! Päivi
VastaaPoista