Äitienpäivänä

Pitäisi muistaa, että lapsen saaminen oli ihme. Heti kun huomasin odottavani poikaani, valkuaista tihkui virtsaan ja verenpaine oli koholla. Yritin olla stressaantumatta ja levätä tarpeeksi. Raskauden ollessa viikolla kaksikymmentä kuusi, lääkärin mielestä kuntoni oli niin heikko, että raskauden  purkaminen saattoi olla edessä. Muistan miettineeni mitä tarkoittaa purkaminen? Laitetaanko sikiö sitten takaisin,  jatkan odottamista ja lapsi jatkaa kehittymistä?

Pian ymmärsin, että purkamisen jälkeen ei ole mitään. Jouduin sairaslomalle ja muutin sairaalaan. Päivästä toiseen rukoilin lapsen kehittymistä. Pelkäsin kuuluvatko sydänäänet, niitä mitattiin monta ketaa päivässä. Miten ihanalta pikkusyke kuulosti,  400 sykähdystä minuutissa.

Viikot kuluivat, talvi vaihtui kevääksi, lumet sulivat, lapsi kasvoi, mutta oloni heikkeni. Valkuaista oli jatkuvasti enemmän, näköni sumeni, raskausmyrkytys oli päällä.

Raskausviikon kolmekymmentä alussa sain mahdottoman päänsäryn, mikään lääke ei auttanut, oksetti. Sairaanhoitaja soitti päivystävälle lääkärille kysyäkseen voinko ottaa lisää päänsärkylääketä. Jouduin magnesiumtiputukseen ja tehohoitoon yksityiseen huoneeseen. Sairaanhoitaja siirsi nojatuolin huoneeseeni ja valvoi koko yön, etten kouristele. Jos olisin kouristellut istukan verenkierto olisi estynyt ja lapsen eläminen olisi ollut vaarassa, ehkä minunkin.

Selvisin aamuun ja seuraavana olikin meno leikkaukseen. Lääkäri puhui jotain äidin ja lapsen pelastamisesta. Hän sanoi, että lapsi saa kasvaa keskoskaapissa, mutta äiti ei kestä enää hetkeäkään. Niin ihana, terve poika pääsi ulos sairaasta kehostani. Rääkyihän poika, onneksi. Lapsi tuotiin kasvoilleni, annoin hänelle suukon ja lapsen isä lähti kiidättämään poikaa lasten teho-osastolle. minut vietiin aikuisten teho-osastolle.

1920 grammaa elinvoimaa,  itse sängyllä maaten näin pikkuisen lasikaapissa. Hän selviää lupasivat hoitajat, sanansa pitivät!

Jokaisesta päivästä kiitollisena, odotan kolmannentoista kerran aamiaista vuoteeseen äitienpäivänä.