Kenelle sitten, jos ei sairaalle on lääkkeet tarkoitettu?
Pari tuntia meni loistavasti, mutta sitten näkyi vasemmalla silmällä sahalaitoja, värivaloja ja salamaniskuja. Kipu oli silmänpohjassa, siristin silmiäni ja sain jääpussin otsalle. Johtuiko paine silmistä, kaihista, leikkausarvista, laseroinnista vai dialysoinnista?
Puristin silmää kiinni ja voihkin. Kun edelliseen kipuun oli yritetty Diapamia, joka ei auttanut ja Tramalia, joka vei verenpaineet ja järjen, mietin mitä nyt avuksi. Panadol oli liian mieto. Taistelin kylmäpussin ja otsahieronnan avulla, turhaan.
Sain lääkäriltä avuksi jälleen Oxinormia, säännösteltynä 2 milliä. Onneksi kipu muuttui siedettäväksi ja poistui nopeasti kotiin tultuani.
Ikävä pyytää oikeata lääkettä, kun oma lääkärini pelotteli riippuvuudella. Eivätkö hoitajatkaan sitä mielellään anna, mutta onko pakko tuntea kipua? Miten paljon minun on vain siedettävä kipua? Kohta pelkään hoitoa.
Sanoisinpa, ettei ole reilua!
Mukava yllätys, työkaverini soitteli. Tuli ikävä työyhteisöä ja tervettä arkea!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentoi aina, jos sait ajatuksia tekstistäni.
Niistä olen KIITOLLINEN!