Sekavaa

Miksiköhän työterveyspsykologia tapasin?

Tänään oli toinen istunto, kesto 40 minuuttia. Ensimmäinen (1,5 h) oli ollut noin kolme viikkoa aikaisemmin ja viimeinen, siis kolmas puolituntinen oli vielä luvassa joulukuussa.

Ensimmäisessä tapaamisessa olin kertonut sairastamisesta, töistä, kevään kuvioista ja syksyn sairaslomasta. Kuvittelin, että tänään olisin spekuloinut psykologin kanssa jatkoa ja jaksamista, tunteitani ja olotilaani. Mutta istunto oli ohi ennen kuin ehti alkaa. 

Kerroin väsymisesta, joka monesti hoitopäivinä vallitsi. Mietin muita työtehtäviä AMKissa tai muissa työpaikoissa, kerroin opo-koulutuksesta ja halustani tehdä enemmän tutorointia tai opon töitä. Mietin taloudellista tilannettani, eläkkeen suuruutta ja pohdin sairaspävärahan niukkuutta.

Psykologi kysyi, mitä sain töistä, jos taloudellisia arvoja ei oteta huomioon. Opiskelijat antavat voimaa, minua ilahduttaa, jos joku on oivaltanut jotain. Yhdessä oppiminen on hienoa. En ole ankara, ennemminkin kannustava, innostun jos opiskelijat menestyvät jatkossa. Kommentteja psykologilta en saanut.

Jatkoin vielä omia pohdintoja kroonisen sairauden haitoista ja laskeskelin rivitalo-osakkeen myynnistä tulevaa rahaa. Heitin ajatuksia asumisesta Kainuun ulkopuolella ja helpoista sisustusalan töistä. Kiteytin maailmani juustokakkuun, joka hyllyy kun siihen koskee. Tutisee ja värisee, jatkaa liikettä vieläkin, vaikka ärsykkeet ovat kaukana.

Sekavaa on, kovin on sekavaa, tuumasi psykologia ja antoi minulle uuden ajan. Niinpä kuulostin, sekavalta. Jaksanko keväällä töissä, kuka takaa, että jaksan. Uskallanko aloittaa työssä, jos vaikka uuvun sitten? Entä jos hermokipu palaa ja levoton jalkatwisti estää nukkumasta yöllä. 

Ikävä, kun en ehtinyt balansoida ajatuksenkulkua, vaan asiat jäivät ilmaan. Ihan sekavaan olotilaan, onnellisen sekavaan!