NAUTIN jokaisesta päivästä, kun ei ole pakkasta ja lunta.
Ihana ilma, sumun takaa aurinko paistoi ja oli 12 astetta lämmintä.
Kävelin lounaalle kaupunkiin, kävin venyttelyjumpassa ja illalla vielä kaupungin lammen ympäri lenkkeilemässä. Venyttelyjumpassa tehtiin joogamaisia liikkeitä ja lopussa rentouduttiin matolla. Työtoverini kysäisi tunnin lopussa, olinko nukahtanut
- kyllä, kuorsasinko, kysyin.
- no, joo.
Toivottavasti muiden leidien rentoutus ei häiriintynyt äänistäni.
Katsoin TV:stä ohjelmaa elinsiirroista. Siinä pieni tyttö odotti uutta sydäntä. Tuskaisen pitkä odotus kannatti, lopulta sydän löytyi ja on nyt toiminut kuusi vuotta. Ihan samoin minä kuin tytön vanhemmat odottivat soittoa, jossa pyydettäisiin Helsinkiin siirtoleikkaukseen.
Siirrännäisten organisointi Suomen sairaalassa on hoidettu, jos sattuu huvittamaan -mentaliteetilla. Sairaaloissa ei ole lakisääteisesti elinsiirtokoordinaattoria. Ja sairaalat ottavat talteen tai ilmoittavat talteenotettavista elimistä, jos haluavat. Pakko ei ole ilmoittaa niitä.
Vaikka elimet voidaan hyödyntää kuolleelta, mikäli tämä ei ole sitä eläessään erityisesti kieltänyt, siirränäisten määrä ei ole noussut. Laki (taisi olla direktiivi) valtion käyttöoikeudesta kuolleen elimiin tuli voimaan vuonna 2010, eikä se todellakaan ole muuttanut siirrännnäisten määrää.
Isoissa sairaaloissa on kapasiteettiongelma, luovuttajia pitäsi hoitaa teho-osastolla hyvin ja pitkään, jotta elin saadaan siirtymään mahdollisimman elinvoimaisena. Suurin ongelma elinsiirrännäisissä on pitkä kylmäaika, kuten munuaislääkäri Helsingistä kertoi. Siirrännäinen pitäisi saada nopeasti uudelle omistajalle leikkauspöydällä pitäsi olla hyvinkin pian.
Dialyysin hinta on 50 000 euroa/vuosi. Kyllä täytyy yhä vielä ihmetellä, ettei Suomessa suosita puolisoluovutusta tai ystävä- tai sukulaisluovutusta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentoi aina, jos sait ajatuksia tekstistäni.
Niistä olen KIITOLLINEN!