Hoidossa jalat menivät levottomiksi, vaikka olin kävellyt sinne. Ensin oikea jalka sätki ja oli hankala, sain Oxinormia. Jalka rauhoittui ja minäkin, nukuin tunnin. Kun heräsin vasen jalka sai omavaltaisen menomeiningin. Pyysin hoitajalta "vasemman jalan lääkettä", vain milli tainnutti jalan, muttei onneksi enää minua.
Hoitotoverini vieressä kertoi aavesärystä, jota amputoitu tynkä aiheuttaa. Kyselin, kuinka hän oli jalan menettänyt ja taustalla oli tietenkin diabetes. Kerran vain varpaat olivat menneet mustiksi, ensin poistettiin varpaat ja myöhemmin polven alapuolelta. Voi tuska ja kipu jalkaan, jota ei enää ole edes olemassa.
Ennen kai kaikkien diabeetikoiden jalat oli katkaistu ja silmät menneet sokeiksi, elinikäkin oli lyhyempi. Onnellinen täytyy näkökyvystä ja liikkuvista jalaloista olla! Tosin polvet ovat jurrissa koukistaessani niitä. Jos niihin laitetaan keinonivel, elimistöni, tuttuun tapaansa, hylkii ylimääräisiä esineitä ja polvi ennusteen mukaan tulehtuisi. Ja siitähän seuraisi
amputaatio
ja sokeus
ja kulkutaudit
ja tulvat
ja luonnonmullistukset
ja ...
Yritän vain kävellä, niin veri siellä kiertää, enkä sano lääkäreille kivusta mitään. Onhan mulla panadolia kokonainen purkki ja muutama hermokipulääkekin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentoi aina, jos sait ajatuksia tekstistäni.
Niistä olen KIITOLLINEN!