sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Todennäköisemmin kuin


Luin Hesarista väitös tutkimuksesta: "Karppaaja sairastuu diabetekseen todennäköisemmin." Verrattuna mihin, ihmettelen.  Ja lisää: "Ruuan suurempi hiilihydraattipitoisuus pienentää riskiä sairastua kakkostyypin diabetekseen."  Kuinka paljon on suurempi hiilihydraattipitoisuus? Eikös se niin mennyt, että komparatiivi vertaa johonkin?

Pohdittiin diabeetikko ystäväni kanssa tutkimuksia, mihin olimme osallistuneet. Hammastutkimus, jossa diabeetikon sylen ominaisuuksia korreloitiin hammaskiven kasvuun. Olimmeko osallistuneet maitotutkimukseen? Ainakin kuvittelimme olleemme mukana lehmän maidon valkuaisaineen ja diabeteksen yhteydestä. Oman muistinsa mukaan tuttavani oli osallistunut kyselyyn, jossa todistettiin seurassa olevan diabeetikon olevan onnellisempi kuin yksin elävän.

Ajattelimme, että annamme tärkeää dataa lääketieteelle. Tosin, tuota ystäväni tapausta diabeetikon sosiaalisen ympäristön merkityksestä ihmettelen. Olisiko diabeetikko niin omituinen, ettei tarvitsisi ystäviä?  Vai vahvistiko tutkimus käsitystä ihmisen laumaelämisen tarpeesta olkoon hän terve tai sairas.

Haluanko olla lääketieteellisesti tärkeä kokeilu, haiman siirtoja on Suomessa tehty vasta muutamia (kesäkuu 2011 mennessä 2 henkilöä on saanut uuden haiman), ensimmäinen vuonna 2010. Suomen toinen haimasiirrännäisen saanut mies oli sairastanut diabetesta 25 vuotta ja ollut kolme vuotta dialyysissa, ennen kuin hän sai siirrännäiset. Ainakin toistaiseksi hän on päässyt eroon insuliinista ja dialyysista.

Saman, kuolleen, luovuttajan haima ja munuainen siirrettäisiin yhdellä seitsemän tuntia kestävällä leikkauksella. Hyljinnänestolääkkeitä pitäisi syödä loppuelämä, mutta helpottaisiko se jatkuvaa verensokerin vaihtelua, pistämistä ja pumpun käyttöä? Miten selviäisin leikkauksesta? Kestääkö sydän seitsemän tuntia? Alkaako elimistöni hylkiä vieraita kudoksia?

Pelottaa. Miten minut tilastoitaisiin?  "Haimasiirrännäisen saanut elää onnellisemmin/ masentuneemmin/ lyhempään/ pitempään/ helpommin/ vaikeammin/ epävarmemmin/ iloisemmin..."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoi aina, jos sait ajatuksia tekstistäni.
Niistä olen KIITOLLINEN!